24.3.15

Gillian Flynn: Paha Paikka

"En ollut herttainen lapsi ja minusta oli kasvanut kaikkea muuta kuin herttainen aikuinen. Jos sielustani piirtäisi kuvan, se olisi töherrys, jolla on torahampaat."

Kun Libby Day oli seitsemän, hänen äitinsä ja kaksi siskoaan surmattiin. Pakoon päässeen Libbyn todistus oli ratkaiseva kun tämän isoveli Ben tuomittiin elinkautiseen koko kansakuntaa kuohuttaneista Kansasin Kinnakeen maatilamurhista.

Kuluu 25 vuotta. Itseinhossa rypevän, työtä välttelevän Libbyn nimeä kantava hyväntekeväisyysrahasto on viimein ehtynyt. Kun Kill Club -niminen, ratkaisemattomista murhista kiinnostunut salaseura ottaa Libbyyn yhteyttä, hän vainuaa tilaisuuden tehdä rahaa. Palkkiota vastaan Libby tarjoutuu haastattelemaan kohtalokkaaseen murhapäivään liittyviä ihmisiä ja raportoimaan löydöksistään klubilaisille.

Libbyn etsinnät vievät hänet Missourin nuhjuisilta strippiklubeilta Oklahoman hylättyihin turistikaupunkeihin. Ja kun kauhistuttava, uskomaton totuus lopulta valkenee, Libby joutuu jälleen pakenemaan henkensä edestä.
Tässä kirjassa ei ole mukavia ihmisiä. Ei sillä että he olisivat pahoja, mutta kirjan alkuperäinen nimi, Dark Places, kuvastaa erittäin hyvin hahmojen elämäntilannetta. Jopa päähenkilömme on tempperamenttinen, laiska ja varasteleva pummi. Kirja kuvaa, kuinka he liittyvät Libbyn perheen joukkomurhaan, ja millaisia ihmisiä heistä kasvoi sen jälkeen. Ei kovin tasapainoisia.

Tässä on siis jälleen yksi kirja murhamysteeristä, jossa amatöörit selvittävät murhaajaa. Perinteisestä mysteeritarinasta tämä poikkeaa siten, että vankilassa istuu jo murhasta tuomittu, mutta joka ei välttämättä olekaan syyllinen. Tapahtumat kulkevat usean henkiön näkökulmasta eri aikajanoilla. Kuten aiemminkin olen maininnut, en ole usean näkökulman ja aikajanalla heittelemisen fani. Tässä tuo heittelehtiminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä rikosta ratkoessa kuulusteltavat ihmiset eivät ole vilpittömiä syystä tai toisesta. Menneisyyteen kurkkaaminen on ainoa rehellinen tapa ilmaista lukijalle, kuinka tapahtumat todella etenevät.

En ole aiemmin tutustunut Gillian Flynnin tuotantoon enkä tapaa lukea murhamysteereitä. Mielestäni tämäntyyppiset kirjat kuitenkin menevät saman kaavan mukaan: 90% kirjasta juostaan johtolankojen perässä, sitten 10% kun murhaaja selviää ja mahdollisesti perinteinen toiminta-kohtaus kun hänet saadaan kiinni (takaa-ajo välttämätön). Jos etsit jotain uutta, tämä kirja ei sitä välttämättä tarjoa lukuunottamatta aiemmin mainitsemaani pientä perinteiden poikkemaa, kun joku on jo vangittu. Ja kysymys johon jokainen haluaa vastauksen: "voiko lukija päätellä murhaajan ennen kuin se paljastetaan?", vastaukseni on: ehkä hyvällä arvauksella. Useat ovat sanoneet kuinka yllättyivät loppuratkaisusta, mutta oma reaktioni oli lähestulkoon tämä:


 Mutta tämä kirja on siitä huolimatta melko hyvä. Pidin hahmoista ja kuinka synkkiä he ovat. He eivät selvästikään toimi kuin normaali ihminen toimisi, mutta synkkyys toimi niin hyvin. Päähenkilö on eräänlainen anti-sankari: hän on vain utelias ja haluaa päästä varmuuteen murhayön tapahtumista. Motiivit on ehkä jopa itsekäs: mielenrauhan hakeminen. Emme siis pääse perehtymään poliisien käyttämään teknologiaan tai maailmankuulun salapoliisin älykkyyteen: ainoastaan perheenjäsenen maalaisjärkeen ja tuntemiinsa ihmisiin. Ja se saa lukijan jatkamaan eteenpäin.

Gillian Flynn: Paha Paikka (Dark Places, 2009)
WSOY, 381 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti