18.3.15

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

On säteilevän kirkas helmikuun päivä Roslagenin saaristossa Itämerellä. Anders, Cecilia ja heidän kuusivuotias tyttärensä Maja hiihtävät kotoaan Domaröstä läheiselle Gåvastenin majakkasaarelle. Jokin jäällä kiinnittää Majan huomion, ja tyttö kiipeää alas majakkatornista tutkimaan asiaa. Sitten Maja onkin kadonnut kuin tuhka tuuleen. Lumiselta jäältä ei löydy edes jalanjälkiä.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Anders palaa yksin Domaröhön. Tyttären käsittämätön katoaminen ja sitä seurannut avioero ovat ajaneet hänet pullon pariin. Paluu vanhaan kotiin vain pahentaa Andersin epätoivoa, kunnes hän eräänä aamuna löytää tuvan pöytään kaiverretun tekstin: KANNA MINUT

Onko kyseessä julma pila vai viesti Majalta? Samaan aikaan kun viesti ilmestyy Domarössä alkaa tapahtua myös muuta merkillistä. Asukkaiden postilaatikoita tuhotaan, taloja palaa maan tasalle, ja joku tai jokin liikkuu äänekkäästi öisessä metsässä. Myös meri liikehtii levottomasti, kurkottaa kohti maata ikään kuin varoittaakseen domaröläisiä - tai ottaakseen omansa takaisin.
John Ajvide Lindqvistin kirjat ovat minulle kuin täydellinen seurustelukumppani, joka ärsyttää sinua. Ärsytys kuitenkin tapahtuu tavalla, joka ei erotu täydellisyyden seasta, mutta tiedät että se on siellä. Kun näet häntä taas, ajattelet: Ehkä vain kuvittelin, ei hän niin hankala voi olla, ja sitten hän tekee sen taas. Tarkalleen ottaen John Ajvide Lindqvistin kirjat ovat idealtaan mahtavia ja kirjoitusasultaan kaunista ja koukuttavaa, mutta tarinaa kuljettavat elementit tuntuvat joskus melko hosutuilta ratkaisuilta.

Ihmissataman tapauksessa minua häiritsi tarinan tahallinen pitkitys. Useimmat nostalgiset tarinat hahmojen nuoruudesta tuntuivat turhilta ja vaikka ne tekivät lukijalle selväksi hahmojen keskinäiset suhteet, ne olisi voinut tehdä muullakin tavoin.

Mutta perhana miten kaunis tämä kirja muutoin on. Tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin pienelle saarelle, jossa asuu kylällinen ihmisiä. Kylän maalaishenki on hyvin luotu. Kun selailin yöpöydälläni nököttäviä kirjoja ja päättäessäni, mitä lukisin seuraavaksi, tulin ajatelleeksi Ihmissataman takakannen tekstiä. Tuolloin ajattelin: Minä tosiaan haluan tietää mitä tuossa kirjassa tapahtuu. Yleensä kirjoissa voi olla houkuttava murhamysteeri, mutta aina voit olla varma että murhaaja on joku tyyppi vaan ja se aina jää kiinni ja kaikki on hyvin. Mutta Ihmissataman juonikuvaus houkuttelee sillä, ettei se lupaa mitään. Kun kirjaa lukee, ymmärtää ettei Majaa välttämättä tulla edes löytymään, miten tässä oikein käy.... ja hups, kirja onkin luettu jo loppuun.

Tätä kirjaa ei mainosteta missään kauhu-kirjana, mikä on merkittävä huomio heille, jotka Ajvide Lindqvistin kirjoja aiemminkin lukeneet. Vaikka tässä onkin jonkin verran kauhu-elementtejä, tämä on enemmänkin mysteeri-kirja. Se käsittelee ihmisten katoamista ja omituisen saaren arvoitusta. Ajvide Lindqvist kyllä osaa tehdä pelottavia kirjoja, mutta kauhun hän on jättänyt tästä kirjasta selvästi pois.

Olenko nyt lukenut kaikki Ajvide Lindqvistin suomennetut kirjat? Olen. Tämä ei ollut niistä paras, mutta se oli silti ihan kiva. Jos kirjasta olisi jätetty turhat pitkitykset, olisin pitänyt tästä valtavasti. Se ei kuitenkaan tule tuottamaan pettymystä faneille, sillä tunnelman luonti on taattua John Ajvide Lindqvistia.

John Ajvide Lindqvist: Ihmisstama (Männikohamn, 2008)
Suom. Jaana Nikula
Gummerus, 315 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti